Kuvat jokapäiväisessä elämässä

Julkaistu 17. syyskuuta 2024
Kuvat jokapäiväisessä elämässä

   

Istun koneella työtehtävien parissa, yritän tuijottaa näytöllä olevaa tekstimassaa, mutta katse harhailee. Huomaan, että olisi tauon paikka. Tuijotan seinällä olevaa kehystettyä sarjakuvalehteä. Lehti on vanha, värejä on käytetty ronskilla kädellä. Vahvan pinkin väriselle pohjalle on painettu suurin keltaisin kirjaimin BATMAN. Sankari itse piirtyy taustaan mustalla ääriviivalla, harmaat trikoot ja sininen viitta loistaen. Sininen hansikaskäsi on saanut peräänsä valkoisen vauhtiviivan. Katsojalle ei jää epäselväksi, että hansikaskäden ulottuviin osunut viholainen saa kyytiä. Kuva on pysähdyksissä, onhan se piirretty, mutta pelkällä vilkaisulla saan jo käsityksen, mistä on kyse. Kuvan vaikutus on valtava. 

Jään pohtimaan asiaa hetkeksi. Arjessa kohtaamme kuvia ja symboleita jatkuvasti. Osa niistä on niin tuttuja, että niitä ei tule edes ajatelleeksi. Nähdessäni bussipysäkin merkin tiedän ponnistelematta, että tuosta kohtaa voisin hypätä matkalle. Suojatien merkki kertoo, että tämä kohta on ajateltu puolestani turvallisimmaksi paikaksi ylittää tie. Kaveri vastaa viestiini peukulla, yhden symbolin avulla tiedän, että tiedustelemani asia on ok. Viedessäni kartonkiroskia kierrätyspisteeseen bongaan heti tyhjiä puurohiutalepaketteja ja pakastepitsahylsyjä. Minun ei tarvitse lukea niitä tekstinä, paketin kuva kertoo jo sisällön. 

   

Symbolien ja värien merkitys

Kuvien ja symbolien avulla moni asia yksinkertaistuu, helpottuu ja muuttuu ymmärrettävämmäksi. Nuolet liikenteessä auttavat suunnistamaan oikeaan suuntaan, eikä tarvitse pohtia, kumpi on oikea, kumpi vasen. Lounasravintolassa on helppo lajitella tiskit, kun astianpalautuksessa haarukan, veitsen ja lusikan kuvat kertovat oikeat paikat. Olipa ikä tai lukutaito mikä tahansa, yksi kuva kertoo jo enemmän kuin tuhat sanaa. Huomaamattamme arkemme täyttyy erilaisista kuvista, joiden kautta teemme valintoja ja päätöksiä ja joilla ilmaisemme mielipiteitä ja ajatuksiamme. Kun kuvaan lisätään väriä, voidaan sillä osoittaa asian tärkeyttä ja huomioarvoa. Yllä mainitussa sarjakuvakannessa väreillä halutaan kiinnittää potentiaalisen lukijan huomio houkuttelevin kontrastein. Suojatietä osoittava liikennemerkki sinisellä pohjalla on näkyvä, mutta samalla neutraali, kun taas punaisella pohjalla oleva STOP-merkki osoittaa käskevästi pysähtymisen pakon. Kaverin lähettämä peukku jäljittelee väriltään lähettäjän omaa ihonväriä, joka on tärkeä itseilmaisun keino.

  

Kuvassa on kolme laatikkoa, joiden sisässä on haarukka, veitsi ja lusikka.
Aterimet on helppo lajitella, kun kuvat kertovat oikeat paikat.

   

Kuvia on ollut aina. Jo kaukaa luolamaalausten ajoilta kuvien avulla on kerrottu historiaa ja nykyisyyttä, tavallista arkea ja merkkitapahtumia. Kirjoitetun kielen yleistyessä kuvat ovat pysyneet sitkeästi tekstin mukana. Nykyään kuvien ja symbolien käyttö on osa arkipäiväistä kommunikointiamme, sillä erilaiset viestisovellukset ovat mahdollistaneet nopean reagoinnin pelkkiä emojeita käyttäen. Kuva voi olla monitulkintainen, joten mitä tärkeämmästä asiasta on kyse, sitä tarkemmin ja yhteisesti sovitusti kuvan tai symbolin luominen tulee tapahtua. Abstraktissa taidemaalauksessa katsojalle annetaan yleensä täysi tulkinnan vapaus, kommunikaatiokuvia luodessa on pohdittava tarkkaan, minkälaisin kuvin ja värein asia saadaan ilmaistua ymmärrettävästi. Ja yllä mainitut liikennemerkit, niiden tärkeyttä ei voi liikaa korostaa, joten yksinkertaisuus ja ymmärrettävyys ovat kaikki kaikessa.

  

Kuvassa on ylös osoittava peukku, jonka vieressä on virheä rasti, sekä alas osoittava peukku, jonka vieressä on punainen rasti.
Symbolin väri ja peukalon asento kertovat heti, onko kyseessä hyvä vai huono asia.

  

Katseeni palaa takaisin tietokoneen ruudulle. Tekstimassa on siinä edelleen. Sopivia kuvia lisäämällä minun olisi helpompi palata tekstin pääkohtiin ja sisäistää lukemaani. Totean keskittymiseni tältä erää herpaantuneen ja suljen koneen. Samalla puhelimeni kilahtaa viestin merkiksi. 

 ”❤️”, lapseni viestittää. 

 ”❤️”, vastaan takaisin. 

  

Milla Hankilanoja
Viittomakielen tulkki
23.08.2024

Viikkotaulu – Käyttökokemuksia arjesta

Yksi tunnetuista tuotteistamme on selkokuvitettu viikkotaulu. Viikkotaulun avulla on mahdollista kuvittaa arjen askareet helposti ymmärrettävään muotoon. Se toimii muistin tukena ja auttaa ennakoimaan tulevaa. Mutta miten viikkotaulu toimii oikeasti arjessa? Annoimme meidän viikkotaulun testiin perheeseen, monivammaiselle nuorelle aikuiselle. Pyysimme perhettä kertomaan kokemuksia viikkotaulun käyttämisestä.
26.06.2024

Uniikki selkokuvatyyli

Palvelumme selkokuvilla on oma uniikki kuvatyyli. Kuvatyyli toistuu kaikissa selkokuvissamme. Selkokuvamme ovat piirretty mustalla, paksulla ja pehmeällä ääriviivalla. Kuvissa ei ole juurikaan täyttövärejä ja kuvat esitetään useimmiten harmaalla taustalla. Mutta miksi kuvatyyli on juuri tämän näköinen?
22.09.2023

Selkomateriaalit Savon ammattiopiston selkosivuille

Toteutimme kevään 2023 aikana selkomateriaalit Savon ammattiopiston selkosivuille. Selkosivuilla yhdistyy helppo selkokieli ja selkokuvat. Teimme jatkuvan haun oppaasta kuvitetun selko-ohjeen. Kuvallisesta ohjeistuksesta hyötyvät kaikki, mutta erityisesti he kenelle suomi ei ole äidinkieli tai kielitaito on muuten heikko.
24.08.2023

Otetaanko yksi muistipeli?

Otetaanko yksi muistipeli? Uusia asioita ja esimerkiksi kieltä on mukavaa oppia leikkien ja pelien avulla. Yhtenä uutena tuotteena meillä on tarjolla viittoma-selkokuva-muistipeli. Pelin ideana on oppia 24 arjen tärkeää viittomaa ja samalla kehittää tietenkin muistia!
04.07.2023

Selkokuvien idea ja prosessi

Selkokuvat ovat olennainen osa Selkosivut.fi-palvelua. Kutsumme piirtämiämme selkokuvia ILONA-kuviksi. Olemme luoneet selkokuvillemme oman persoonallisen piirrostyylin, mikä toistuu jokaisessa kuvassa. Meillä on piirrettynä jo yli 600 selkokuvaa ja niitä piirretään jatkuvasti lisää tarpeen mukaan.
14.06.2023

Mikä on Selkosivut.fi?

Selkosivut.fi on TulkkausILONAn uusi asiakaslähtöinen palvelu yrityksille, yhdistyksille ja organisaatioille. Palvelun tarkoituksena on muokata jo olemassa oleva teksti selkeään tiiviiseen muotoon. Tekstin rinnalle luodaan kuvat, joista ymmärtää tekstin ydinajatuksen.