Otetaanko yksi muistipeli?

Julkaistu 24. elokuuta 2023
Otetaanko yksi muistipeli?

  

Otetaanko yksi muistipeli?

Uusia asioita ja esimerkiksi kieltä on mukavaa oppia leikkien ja pelien avulla. Yhtenä uutena tuotteena meillä on tarjolla viittoma-selkokuva-muistipeli. Pelin ideana on oppia 24 arjen tärkeää viittomaa ja samalla kehittää tietenkin muistia! Kortit ovat sopivan isoja, jotta kuva näkyy selkeästi sekä niitä on helppo käännellä niin pienellä kuin varttuneemmallakin kädellä.

Idea selkokuva-viittoma-muistipeliin tuli tarpeesta. TulkkausILONAssa on opetettu tukiviittomia perheille ja erilaisille ryhmille yli kymmenen vuoden ajan. Tällaista opetusmateriaalia ei ole ollut valmiina saatavilla vaan viittomien opiskeluun ja opettamiseen on pitänyt itse askarrella tarvittavat materiaalit. Muistipeli tukee ammattilaisten opetus- ja ohjaustyötä ja on erittäin hyödyllinen myös muihin ympäristöihin esimerkiksi päiväkotiin, päivätoimintaan ja senioreiden toimintatuokioihin.

  

Muistipelin kortit on kuvitettu selkokuvilla sekä viittomakuvilla.
Muistipelin kuvat on kuvitettu selkokuvilla sekä viittomakuvilla.

  

Kun aloimme kokoamaan kuvia muistipeliä varten, meitä oli useampi ihminen pohtimassa sanastoa. Kokosimme ajatuksia, millainen sanasto olisi olennainen arkea ajatellen, mitkä asiat toistuvat usein ja millaiset muistipelikortit olisi mahdollisimman monelle hyödyksi. Nyt muistipeliin on koottu muun muassa tekemisiä, arjen tavaroita, tunteita ja paikkoja. Sanoista pystyy luomaan kokonaisia lauseita ja käyttämään kortteja myös itsensä ilmaisuun. 

Muistipelipakkaan päätyi yhteensä 24 sanaa. Kortit on kuvitettu selkokuvilla sekä viittomakuvilla. Muistipelin pari koostuu kahdesta erilaisesta kuvasta; selkokuva ILOINEN ja viittomakuva ILOINEN ovat pari. Kaikki muistipelin viittomat löytyvät viitottuna täältä Selkosivut.fi-sivulta. Videoilta voi tarkistaa viittoman oikean viittomatavan. 

Mistä sanoista sinun arjen 24 sanan muistipeli koostuisi? 

Jenni Vauhkonen
Kommunikaatioasiantuntija, viittomakielen- ja puhevammaisten tulkki
22.09.2023

Selkosivut Savon ammattiopistolle

Toteutimme kevään 2023 aikana selkosivut Savon ammattiopistolle. Selkosivuilla yhdistyy helppo selkokieli ja selkokuvat. Teimme jatkuvan haun oppaasta kuvitetun selko-ohjeen. Kuvallisesta ohjeistuksesta hyötyvät kaikki, mutta erityisesti he kenelle suomi ei ole äidinkieli tai kielitaito on muuten heikko.
04.07.2023

Selkokuvien idea ja prosessi

Selkokuvat ovat olennainen osa Selkosivut.fi-palvelua. Kutsumme piirtämiämme selkokuvia ILONA-kuviksi. Olemme luoneet selkokuvillemme oman persoonallisen piirrostyylin, mikä toistuu jokaisessa kuvassa. Meillä on piirrettynä jo yli 600 selkokuvaa ja niitä piirretään jatkuvasti lisää tarpeen mukaan.
14.06.2023

Mikä on Selkosivut.fi?

Selkosivut.fi on TulkkausILONAn uusi asiakaslähtöinen palvelu yrityksille, yhdistyksille ja organisaatioille. Palvelun tarkoituksena on muokata jo olemassa oleva teksti selkeään tiiviiseen muotoon. Tekstin rinnalle luodaan kuvat, joista ymmärtää tekstin ydinajatuksen.